Kuoleman Kehdossa
Sorkat kohti kattoa!
Sorkat kohti kattoa!
Viimeistä mailia taitan
Ilman päätä ja häntää!
Vailla ääntä vaikeroidaan!
Vailla ääntä vaikeroidaan!
Kuoleman kehdossa kahdeksan päätä
Rintaasi puree ja ruumiisi raiskaa
Joukkohautojen henget vaikeroi
Kun peto siittää nuorta neitsyyttä
Tämä virta meidät ristiinnaulitsee
Vuodamme kuiviin ja kärsimme
Viimeiset metrit ryömimme
Vailla loppua unohdamme
Selkärangasta teet jalkapuun
Sinä istut sylkisateessa
Luusi irti kivittävät
Ne jotka halveksivat
Kuoleman kehdossa kahdeksan päätä
Rintaasi puree ja ruumiisi raiskaa
Vitsauksen vankkurit ajaa takaa
Ne jotka halveksivat
Luojamies jälkeenjääneenä itsensä makaa
Kuoleman kehdossa kahdeksan päätä
Rintaasi puree ja ruumiisi raiskaa
Yksin ja tiukasti kiinni ruumiissa
Josta joskus tuli kylmä
Pelko paremmasta
Sai arvet märkimään
Leikkaan kurkun jotta muistan tuskani
Ei parane milloinkaan ottaa aikaa tosissaan
En jaksa vuotaa enää verta
En tulehdusta taltuttaa
En miettiä miksi, milloinka ja minkä vuoksi
En tahdo enää mieltäni satuttaa
Sorkat kohti kattoa!
Vailla ääntä vaikeroidaan!
Viimeiset metrit ryömimme
Vailla loppua unohdamme
Selkärangasta teet jalkapuun
Sinä istut sylkisateessa
Luojamies jälkeenjääneenä itsensä makaa.
En la Cuna de la Muerte
Pezuñas hacia el techo!
Pezuñas hacia el techo!
Recorro la última milla
¡Sin cabeza ni cola!
¡Gemidos sin sonido!
¡Gemidos sin sonido!
En la cuna de la muerte ocho cabezas
Muerden tu pecho y violan tu cuerpo
Los espíritus de las fosas comunes gimen
Cuando la bestia engendra joven virginidad
Este flujo nos crucifica
Derramamos hasta secarnos y sufrimos
Arrastrándonos los últimos metros
Olvidamos sin fin
Haces un patíbulo de la columna vertebral
Tú te sientas bajo la lluvia de escupitajos
Tus huesos despedazados
Por aquellos que desprecian
En la cuna de la muerte ocho cabezas
Muerden tu pecho y violan tu cuerpo
Los carros de la plaga nos persiguen
Por aquellos que desprecian
El hombre creador yace abandonado a sí mismo
En la cuna de la muerte ocho cabezas
Muerden tu pecho y violan tu cuerpo
Solo y firmemente atrapado en el cuerpo
Que alguna vez se volvió frío
El miedo a algo mejor
Hizo que las cicatrices supuraran
Corto mi garganta para recordar mi dolor
Nunca es bueno tomarse el tiempo en serio
Ya no puedo seguir sangrando
No puedo calmar la infección
No puedo preguntarme por qué, cuándo y por qué razón
No quiero lastimar más mi mente
¡Pezuñas hacia el techo!
¡Gemidos sin sonido!
Arrastrándonos los últimos metros
Olvidamos sin fin
Haces un patíbulo de la columna vertebral
Tú te sientas bajo la lluvia de escupitajos
El hombre creador yace abandonado a sí mismo.