Mustan Kirkkauden Sarastus
Heidän silmänsä kiehuvat
Siitä mustasta kirkkaudesta
Jossa Saatanan riehuvat
Liekit lyövät kohti taivasta
Ja se valo talven keskellä
Ei tuo, ei lupaa elämää
Vaan päättää aikakautenne
Sen loppua ylistää
He juovat sokeutensa viiniä
Joka katkerana korventaa
Heidän katseensa ei kestä nähdä
Kerran langenneen loistoa
Verikyyneleiden tie
On vihdoin totuudessa heidän
Ja se tie on päällystetty
Orjantappuroin ja veitsin ruosteisin
Hukutan itseni siihen virtaan
Jonka juuret ovat saastuneet
Heidän naisiensa lapsivesien
Huuhtomina
Sillä tästä elämästä
En etsi lohtua, en onnea
Kannan Hänen soihtuaan
Kuvaa Hänen vallastaan
Ja vaikka hukunkin
Nousen, tiedostaen sen
Kauttani Hänen sanansa
Kumpuavat saarnaten
Uuden valon lupausta
Herruuttansa vaatien
Kuten onkin oikeutettu
On aika nousta sarvien
El Amanecer de la Oscuridad Negra
Sus ojos hierven
Por esa oscuridad negra
Donde los demonios de Satanás
Las llamas golpean hacia el cielo
Y esa luz en medio del invierno
No trae, no promete vida
Sino que pone fin a su era
Celebrando su final
Ellos beben el vino de su ceguera
Que amarga y quema
Sus miradas no pueden soportar ver
Una vez la gloria caída
El camino de lágrimas de sangre
Finalmente es su verdad
Y ese camino está pavimentado
Con espinas y cuchillos oxidados
Me ahogo en ese río
Cuyas raíces están contaminadas
Con el líquido amniótico de sus mujeres
Lavado
Porque de esta vida
No busco consuelo, no busco felicidad
Llevo Su antorcha
Reflejo de Su poder
Y aunque me ahogue
Me levanto, consciente de que
A través de mí Sus palabras
Brotan predicando
La promesa de una nueva luz
Exigiendo Su dominio
Como es su derecho
Es hora de levantarse con cuernos