Sielun Kuolema
sielu synkkä sysimusta
raato vailla ruumistansa
kuollut koko maailmalle
sielunsa möi Saatanalle
vaeltaa mieli maille pimeille
valon ja pyhän hylkäämille
etsii seuraa varjoista
kaltaistaan kurjaa kumppania
mieli vehreä ruumis mätä
kuolema ei kauniiksi jätä
kiroaa polkua valitsemaansa
kiroaa sokeaa jumalaansa
liitää läpi sankan usvan
edessään näkee hahmon mustan
pelko hylkää sielun synkän
jättää raatoon aukon tyhjän
kohtalonsa on hyväksynyt
nyt kuolee mikä on syntynyt
se hylkää mädän raatonsa
ja jättää kylmän hautansa
haudan rauhassa ruumis makaa
kun ikuisuuteen sielu matkaa
taakseen enää katsomatta
kotiinsa enää palaamatta
La Muerte del Alma
Alma oscura como el carbón
Cuerpo sin su envoltura
Muerto para el mundo entero
Vendió su alma al Diablo
La mente deambula por tierras oscuras
Abandonadas por la luz y lo sagrado
Busca compañía en las sombras
De su miserable y semejante compañero
Mente verde, cuerpo podrido
La muerte no deja belleza
Maldice el camino elegido
Maldice a su ciego dios
Surca a través de la densa niebla
Ve ante sí una figura negra
El miedo abandona el alma oscura
Deja un vacío en el cadáver
Ha aceptado su destino
Ahora muere lo que nació
Abandona su cuerpo podrido
Y deja su fría tumba
En paz yace el cuerpo en la tumba
Mientras el alma viaja a la eternidad
Sin mirar atrás
Sin volver a casa