Tuonelan Tuvilla
Olpa nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen.
Piti viikosta vihoa, ylen kauaista kaetta
Laativi tulisen jousen, jalon kaaren kaunistavi:
kaaren rauasta rakenti, vaskesta selän valavi;
"Karkaeli nuoliansa.
Sai vasamat valmihiksi ja jousen jänniteltäväksi"
Sie ampuisitko nyt Väinämöisen ja kaataisitko kalevalaisen,
tuo ilo ilmalta katoisi ja laulu maalta lankeaisi.
On ilo ilmalla jo parempi ja laulu maalla laatuisampi,
kuin onpi Manalan mailla, noilla, tuolla Tuonelan tuvilla.
Tuonelan tuvilla.
Viikon vuotti Väinämöistä, valvoen vajojen päissä,
kuunnellen kujan perällä, vahtaellen vainiolla,
jou'utti tulisen jousen, koppoi kaaren kauneimman
pään varalle Väinämöisen, surmaksi suvantolaisen.
Siitä vanha Väinämöinen suistuvi sulahan,
selästä sinisen hirven.
En la Cabaña de Tuonela
Olpa el joven Joukahainen, flaco chico lapón.
Pasó la semana enfadado, con un odio muy profundo.
Hizo un arco ardiente, embelleció la noble curva:
construyó la curva de hierro, vertió el bronce por la espalda;