Hel
Ikuisesti on kirottujen talvieni valtakunta
ollut Pohjolan myrskyissä. Maillani ei
paista aurinko lämmittäen, yö on ikuinen
kuutamoineen. Lumimainen jää, kylmä peili,
kauniimpaa ei olekaan. Lumen peittämät rinteet,
laakeat ja metsät... rakkainta
minulle.
Joka yö laulavat lapseni minulle kuun
hymnejä, ulvovat sen kauneutta. Silmäni
lepäävät talvimaisemissa, sieluni niissä
ylväänä vaeltaa. Turinsissa valtakuntani
tunnetaan nimellä Hel. Lumen, jään ja
pakkasen ikuinen, muinainen maailma.
Infierno
Para siempre ha sido el reino de mis inviernos malditos
en las tormentas del Norte. En mis tierras
no brilla el sol calentando, la noche es eterna
con su luz de luna. La nieve como hielo, espejo frío,
no hay nada más hermoso. Las laderas cubiertas de nieve,
llanuras y bosques... lo más querido
para mí.
Cada noche mis hijos me cantan himnos a la luna,
aullan su belleza. Mis ojos descansan en los paisajes invernales,
mi alma deambula orgullosa en ellos. En los reinos
se me conoce como Infierno. La eterna
y antigua tierra de nieve, hielo y frío.