Epilogi
Kun toivo yöhön haihtuu
jäljelle jää kaipuu
näänkö teitä milloinkaan
On aika taival jättää
päivä raskas päättää
varjot mua jo odottaa
Solut kivusta huutaa
ruumiin tuska mielen huumaa
outo virus veren saastuttaa
Ei kärsimystä enää
iskurin taakse vetää
otsaluun luoti lävistää
Kesken jäi niin paljon
tauti voitti tahdon
jaksa en nyt huomiseen
Kohta saan mä rauhan
syvyydessä haudan
tää on kirje viimeinen
Epílogo
Cuando la esperanza se desvanece en la noche
queda el anhelo
¿alguna vez los veré?
Es hora de dejar atrás el camino
un día pesado llega a su fin
las sombras ya me esperan
Las células gritan de dolor
el sufrimiento del cuerpo embriaga la mente
un extraño virus contamina la sangre
Ya no hay más sufrimiento
el gatillo me arrastra hacia atrás
una bala atraviesa mi frente
Quedaron tantas cosas sin terminar
la enfermedad venció a la voluntad
no puedo más, no hasta mañana
Pronto encontraré la paz
en la profundidad de la tumba
esta es la última carta