Viimeinen mahdollisuus
Näin syöksyy maapallo radallaan
ja aika kulkee kohti loppuaan.
Oudot valot veteen heijastuu,
rauta kukkii, kivi lakastuu.
Kylmä usva yllä sairaan kaupungin,
sinä olet täällä kuitenkin.
Oli sisälläni ovi raollaan,
sinä avasit sen aivan kokonaan.
Läpi maailman,
läpi tulen, kaaoksen,
nyt kulkee rinnallani toinen ihminen.
Pieni hetki, lyhyt iäisyys,
jonka lämpönä on sinun läheisyys.
On tämä hetki sinun, minun,
meidän yhteinen.
Kenties ihmisajan tunti viimeinen.
Oli sisälläni ovi raollaan,
sinä avasit sen aivan kokonaan.
Läpi maailman,
läpi tulen, kaaoksen,
nyt kulkee rinnallani toinen ihminen.
Oli sisälläni ovi raollaan,
sinä avasit sen aivan kokonaan.
Läpi maailman,
läpi tulen, kaaoksen,
nyt kulkee rinnallani toinen ihminen.
Oli sisälläni ovi raollaan,
sinä avasit sen aivan kokonaan.
Läpi maailman,
läpi tulen, kaaoksen,
nyt kulkee rinnallani toinen ihminen.
Última oportunidad
Así la Tierra se precipita en su órbita
y el tiempo avanza hacia su fin.
Extrañas luces se reflejan en el agua,
el hierro florece, la piedra se marchita.
Una fría niebla cubre la ciudad enferma,
tú estás aquí de todos modos.
Había una puerta entreabierta dentro de mí,
tú la abriste completamente.
A través del mundo,
a través del fuego, del caos,
ahora camina a mi lado otra persona.
Un breve momento, una corta eternidad,
cuyo calor es tu cercanía.
Este momento es tuyo, mío,
nuestro compartido.
Quizás la última hora de la era humana.
Había una puerta entreabierta dentro de mí,
tú la abriste completamente.
A través del mundo,
a través del fuego, del caos,
ahora camina a mi lado otra persona.
Había una puerta entreabierta dentro de mí,
tú la abriste completamente.
A través del mundo,
a través del fuego, del caos,
ahora camina a mi lado otra persona.
Había una puerta entreabierta dentro de mí,
tú la abriste completamente.
A través del mundo,
a través del fuego, del caos,
ahora camina a mi lado otra persona.