Kunnes Kuolema Meidät Erottaa
Muistan kuinka moni aikanaan varoitti, ei vielä sitoutua saa
Ehkä joku heidän neuvojaan kuunteli, vaan ei meistä kumpikaan
Eivät meidän kahden uskoa huomiseen, saaneet toiset horjumaan
Tahdon sanan painoarvoon ja luonteeseen opimme luottamaan
Rakkautta, iloa ja onnea, arjen nousuja, laskuja
On elämäämme joskus mahtunut, myös aikoja vaikeita
En niitä tahdo unohtaa, ne yhä opettavat minua
Pojasta mieheksi kasvamaan, kunnes kuolema meidät erottaa
Ajan myötä päätyy kuitenkin miettimään, mihin kaikki johtaakaan
Jompikumpi meistä rakkaansa yksinään joutuu hautaamaan
Jos yhdessä saisimme lähteä, ei eron hetkeä
Rauhassa ikiuneen nukahtaa, ilman jäähyväisiä
Kun käsiin toisen uskaltaa, ainoan elämänsä antaa
Saa loppuun asti rakastaa, kunnes kuolema meidät erottaa
Hasta que la muerte nos separe
Recuerdo cuántas personas una vez advirtió, aún no para comprometerse
Tal vez alguien escuchó sus consejos, pero ninguno de nosotros
Tú y yo no creíamos en mañana, no hicimos temblar a los demás
Quiero el peso y el carácter de la palabra en la que aprendemos a confiar
Amor, alegría y felicidad, ascensos cotidianos, descensos
Hay momentos en nuestras vidas, incluso tiempos difíciles
No quiero olvidarlos. Todavía me están enseñando
De hijo a hombre hasta que la muerte nos separe
Pero con el tiempo, terminas preguntándote dónde conducirá todo
Uno de nosotros amado solo tendrá que enterrar a uno de nosotros
Si pudiéramos irnos juntos, no el momento del divorcio
El sueño eterno en paz se duerme, sin adiós
Cuando tienes el coraje de caer en tus manos, das tu única vida
Él amará hasta el final, hasta que la muerte nos separe