Päivänsäde Ja Menninkäinen
Aurinko kun päätti retken
siskoistaan jäi jälkeen hetken,
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo metsään hiipi,
päivänsäde kultasiipi
aikoi juuri lentää eestä sen.
Kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas menninkäinen ennen päivänlaskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.
Katselivat toisiansa,
menninkäinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmiäni,
mutt' en ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa, vaikka loisteesi mut sokeaksi saa
- on pimeässä helppo vaeltaa.
Käy kanssani niin kotiluolaan näytän sulle tien
- ja sinut armaakseni vien."
Säde vastas: "Peikkokulta,
pimeys vie hengen multa
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
jos en kohta valoon lennä,
niin en hetkeäkään elää saa!"
Joo, niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin
kun menninkäinen yksin tallustaa,
hän miettii, miksi toinen täällä valonlapsi on
ja toinen yötä rakastaa.
Rayo de Sol y Duende
Cuando el sol decidió su viaje
se quedó atrás por un momento de sus hermanas,
el último rayo de sol.
La penumbra se deslizaba en el bosque,
el rayo de sol con alas doradas
estaba a punto de volar delante de él.
Cuando vio venir hacia él al pequeño duende,
que acababa de salir de su cueva.
Porque el duende antes de la puesta de sol
nunca puede vivir sobre la tierra.
Se miraron el uno al otro,
el duende en su pecho
sintió una extraña agitación.
Dijo: "Quemas mis ojos,
pero nunca en mi vida he visto algo tan hermoso!
No importa si tu brillo me ciega
- es fácil deambular en la oscuridad.
Ven conmigo, te mostraré el camino a la cueva
- y te llevaré como mi amado."
El rayo respondió: "Querido duende,
la oscuridad me quitará la vida
y no deseo la muerte.
Debo irme ahora mismo,
si no vuelo pronto hacia la luz,
¡no podré vivir ni un momento más!"
Sí, así partió el hermoso rayo de sol, pero aún
mientras el duende camina solo,
se pregunta por qué uno aquí es hijo de la luz
y el otro ama la noche.