Taivaiden maisterit
Kas, Abro Paukku hakkas nyrkillä tammipuuta
Toista tuntia pieksi jo, punoitti, hilseili...
Pöllysi palmunoksat, ja törkeyksiä korkeuksista
Kuuli moni tarkka korva huhtikuun kuudentena.
Portieeri oli melkoinen köntys mieheksi, ja siksi
Uudisasukkaat kovin usein löivät nenänsä murskaksi!
Mutta ei Abro: herrasmiehenä tulokas vain irvisteli
Tuppisuuna, ja hiuksia alkoi tippua päästä, ja
Yläkerrassa taloudenhoitaja ei hoitanut taloutta,
Vaan salakapakkaa, joskaan sitäkään ei hyvin
Juomanlaskija puhalteli muniinsa, Paavali lähti
Viemään roskapussia, eikä palannut enää koskaan!
Oli taivaallinen ilma, surkeaa seuraa: saippua-Pontius
Ja toraisa Messias potkaisi Pilatusta koipeen
Kalvakkaan, töytäisi kuoman kuumaan lähteeseen!
Oli mies muiden omaisuutta maahan hautaava,
Sata servanttia aivokuppaista, ja he, jotka poistuivat
Sohviltaan vain äärimmäisen pakon sanelemina:
Taivaiden maisterit pommien lailla sinkoilivat
Divaaneissaan yllä Eedenin maan!
"Ssshh! Me matkustamme 'inkognito'!"
"Ja päivän tulokasesittelyssä ensimmäisenä
Kandidaattina siis, arvoisa tuomaristo, teille esiintyy
Märässä t-paidassaan viikolla kolmetoista yliajossa menehtynyt
Henri Blavatsky. Henri on von Blavatskyn suvun
Hienostunutta haaraa, vuosimallia '61, ja harrastuksensa
Olivat hevospoolo ja okkultismi. Pyydän saada
Pisteenne ja mahdolliset aplodinne, kiitos!"
Taivaiden maisterit, numeroplakaatit käsissään
Toisiinsa törmäilee: "Tuppervaara! Syleillään!"
Abro astui saliin, ja salapoliisi, joka ei taatusti
Ollut koskaan tavannut riviäkään pyhää kirjaa,
Ja silti saa vastaan tulla raahustaa!
Oli hengen miestä näin loukattu kovin: takkatuli
Loimotti... Odotti tovin Abro vain pian lisätäkseen
Tulta pesään... Hyvän sään aika oli ohi!
Niin pakkasherra aivasti kerran, ja
Taivaiden maisterit loskassa liukasteli!
Siitä kuiskutti koko kaupunki,
Jäinen moska kenkiin tunki...
Etääntyvät munkkiveljet kiistelivät ajanlaskukiistojaan
Abro karvoja varisten purskahti itkuun katkeraan:
Ja noin kävi kalloonsa heltta kasvamaan
Niin kasvoi kukon heltta, johon loisen teltta,
Jossa moisen taltta pääparkaa raivoisasti
Lohkoi aivoon asti! Niin bonusreikää jokin
Kävi päähän takomaan, saa setä loiset sinne
Pomppimaan, ne perustavat perheitään,
Ne nikkaroivat talojaan: ja pian kyläpahaset
Käy kaupungeiksi paisumaan! Hunajakuu paistoi...
Musiikki soi... Urut soi:
Ja taivaiden maisterit, Rooman keisarit
Huiskuttivat hattujaan hyvästiksi, ja
Nauroivat niin, että suupielten
Repeilleen kerrottiin!
Ja satoi heidän niskaansa
Avaruuden rautaromua.
Maestros del cielo
Kas, Abro Paukku comenzó a golpear un roble con el puño
Ya por dos horas golpeaba, enrojecido, descamado...
Las ramas de palma se agitaban, y groserías desde las alturas
Escucharon muchos oídos atentos el sexto de abril.
El portero era un grandullón de hombre, y por eso
Los colonos a menudo se rompían la nariz!
Pero no Abro: como un caballero, el recién llegado solo sonreía
En silencio, y comenzaron a caerle los cabellos de la cabeza, y
En el piso de arriba, el administrador no administraba la casa,
Sino un bar clandestino, aunque ni eso lo hacía bien
El barman soplaba en sus huevos, Paavali se fue
A tirar la basura, ¡y nunca regresó!
El clima era celestial, la compañía miserable: Poncio el jabonoso
Y el Mesías regañón pateó a Pilato en la pierna
Pálido, lo empujó hacia la fuente caliente!
Era un hombre enterrador de las posesiones de los demás,
Cien sirvientes con sífilis cerebral, y aquellos que salían
De sus sofás solo por extrema necesidad:
Los maestros del cielo volaban como bombas
En sus divanes sobre la tierra del Edén!