Lapi Turhuuden
Ikuisessa tyhjyydessä vaeltavat varjot
Ilmeittä, eleittä kuten aina
Aina tyhjyyden reunalle asti
Ja siirtyvät turhuudesta iäisyyteen, pysähtyvät
Ja rangat seisovat hiljaa
Metsässä, jossa mikään ei liiku
Äänettömät huudot, vaientunut melu
Kantautuvat korviin, jotka eivät kuule
Mitättömät sanat, tyhjät lauseet
Huomaa vain se, joka ei niitä ymmärrä
Kuin koski turhuus liikkuu
Velloo kuin suo paikoillaan
Vain ajan myötä vesi haihtuu
Pian sataakseen taas takaisin
La tristeza de la vanidad
En la eterna vacuidad deambulan sombras
Sin expresión, sin gestos como siempre
Siempre hasta el borde de la vacuidad
Y se desplazan de la vanidad a la eternidad, se detienen
Y los troncos permanecen en silencio
En el bosque donde nada se mueve
Gritos silenciosos, ruido apagado
Llegan a los oídos que no escuchan
Palabras insignificantes, frases vacías
Solo las nota quien no las entiende
Como una cascada la vanidad se mueve
Fluye como un pantano en su lugar
Solo con el tiempo el agua se evapora
Pronto para volver a llover