Melankolia
Miten vihaankaan puhetta sanoja, vihaankaan kirjoittamista
Kävelen vain kehää tyhjässä talossani
Ajatukset pelkkiä houreita, toiveet kuin aamuinen seitti
Koko elämän aika tuhkaa ja sumua
Rakkaudesta ruikuttajat, halusta ulvojat
Kiertää kaupungin sydäntä vaanien verta
Omiin synkkiin linnoihinsa, vallitusten taa
Pelokkaammat piilee hautomaan paalujaan
Maailmako painajainen josta ei voi herätä
Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä
(Chorus)
Aika kulkee, kellot laukkaa
monta raukkaa, hautahaukkaa
Ennen iltaa, siis kulje siltaa
mut varo murhamiesten kiltaa
Varo liittymästä heihin
jotka usko eivät enää mihinkään
Tahto tuhoutua, lienee eräs sielun toimilanka
Toinen vallan halu pyörii piirin tunnetun
Taistelu on kahden sanan välin mittainen
Kyllä vaiko ei kas siinä pulma
Maailmako painajainen josta ei voi herätä
Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä
Melancolía
Cómo odiar el discurso de palabras, cómo odiar la escritura
Solo camino en círculos en mi casa vacía
Los pensamientos son solo delirios, las esperanzas como telarañas matutinas
Toda la vida es cenizas y niebla
Los que suplican por amor, los que aúllan por deseo
Rodean el corazón de la ciudad acechando sangre
En sus propios oscuros castillos, más allá de las murallas
Los más temerosos se esconden incubando sus planes
¿Es el mundo una pesadilla de la que no se puede despertar?
¿Es la vida un suspiro entre dos vacíos?
(Coro)
El tiempo avanza, los relojes corren
muchos desdichados, carroñeros de tumbas
Antes de la noche, cruza el puente
pero cuidado con la cofradía de asesinos
Cuidado de unirte a ellos
que ya no creen en nada
El deseo de autodestrucción, quizás sea un hilo conductor del alma
Otro deseo de poder gira en círculos conocidos
La batalla se reduce a la distancia de dos palabras
Sí o no, ahí está el dilema
¿Es el mundo una pesadilla de la que no se puede despertar?
¿Es la vida un suspiro entre dos vacíos?