Keskelle Ikuisen Pimeyden
Sylissä talvisen pimeyden
Nuo verijäljet, minua johtaen
Vihaa antoivat, loivat sen
Ylle polkuni niin lumisen
Alla tähtien kirkkaiden
Jälkeen aamunkoiton viimeisen
Tuon taivaan liekeissä näin
Syksy harmaa jo taakse jäi
Taivaan ylle jäisen maiseman
Revontulet maalasivat
Ja tuo verinen tie
Minut järvelle johti,
Jonka jäälle kuu paistoi kylmästi
Ja niin kirkkaasti
Yö päivän valon kun voitti
Silloin aika talven taas koitti
Jäin syleilyyn kylmyyden
Keskelle ikuisen pimeyden
Hiljaisuuden verhon repi
Huuto kaukainen susien
Alla lumisen kaamoksen
Puhalsi tuuli pohjoinen
Oli jäässä maa
Ei vettä nähnyt
Ilma kylmältä tuntui
Peittyi taivas tuliseen huntuun
Jäällä järven tuon näyn kohtasin
Kaikkein kauheimman
Neito kaunis maassa makasi
Verta huulillaan
Hänen ihonsa kalpea oli
Hennosti lumen peitossa
Se hänet pimeyteen raahasi
Siihen loputtomaan
Syksy jättää, en värejä näe
Lehdet tippuvat, on kylmempää
Iltaruskoon valo häviää,
Elämääni mitään ei jää
Taas saapuu lohduton talvi,
Tiedän sitä kestä en
Kun nousee uusi täysi kuu,
Liityn hänen seuraansa...
...kuolemaan
En Medio de la Eterna Oscuridad
En los brazos de la oscuridad invernal
Esas huellas de sangre, guiándome
Dieron odio, crearon eso
Sobre mi camino tan nevado
Bajo las brillantes estrellas
Después del último amanecer
Vi ese cielo en llamas
El gris otoño quedó atrás
Sobre el paisaje helado del cielo
Las auroras boreales pintaron
Y ese camino sangriento
Me llevó al lago
Donde la luna brillaba fríamente
Y tan brillantemente
La noche venció a la luz del día
Entonces llegó de nuevo el invierno
Quedé abrazado por el frío
En medio de la eterna oscuridad
La cortina de silencio se rasgó
El aullido distante de los lobos
Bajo la nevada penumbra
El viento del norte sopló
La tierra estaba helada
No había visto agua
El aire se sentía frío
El cielo se cubrió con un velo ardiente
En el hielo del lago me encontré con esa visión
La más espantosa de todas
Una hermosa doncella yacía en el suelo
Con sangre en sus labios
Su piel era pálida
Ligeramente cubierta de nieve
Eso la arrastró hacia la oscuridad
A esa eternidad
El otoño se va, no veo colores
Las hojas caen, hace más frío
La luz desaparece en el atardecer
Nada queda en mi vida
Otra vez llega el desolado invierno
Sé que no lo soportaré
Cuando salga la nueva luna llena
Me uniré a su compañía...
...para morir