Itseensä kahlittu
Tuhannet kadotetut kutsuvat minua
unieni seinien takaa
Lopulliselle matkalle läpi ihmisyyden
Itseensä kahlittuna
tässä mätänevässä maailmassa
jossa kaikki elollinen on osa kuollutta
Pelkoihinsa sidottuna,
pelko ikuisesta olevaisuudesta
kutsuvat olemaan yhtä, osa äärettömyyttä
Nuo sieluttoman maan ilmeettömät kasvot
huutavat nimeäni
Sitä kuitenkaan ääneen lausumatta
Valveunia kuolemasta, sen tuomasta rauhasta
Osa luontoa...
Omaa itseäni...
Nyt ja ikuisesti
Verellä värjään maailmani,
kuvastan kauniimmaksi
Raviten maan,
vuodatan itseni syvälle itseeni
Tuon punaisen hurmoksen
peittäessä kaiken alleen
Loppuu aika ihmisen
Encadenado a uno mismo
Tuhannet perdidos me llaman
detrás de las paredes de mis sueños
En el viaje final a través de la humanidad
Encadenado a uno mismo
en este mundo podrido
donde todo lo vivo es parte de lo muerto
Atado a sus miedos,
el miedo a la eterna existencia
llaman a ser uno, parte de la infinitud
Esos rostros sin alma de la tierra
gritan mi nombre
Sin embargo, no lo pronuncian en voz alta
Sueños lúcidos sobre la muerte, la paz que trae
Parte de la naturaleza...
De mi propio ser...
Ahora y por siempre
Con mi sangre tiño mi mundo,
lo embellezco
Alimentando la tierra,
vertiendo mi ser profundamente en mí mismo
Esa embriaguez roja
que todo lo cubre
El tiempo del ser humano llega a su fin