Hautajaisyö
Näinä vuoden harmaina hetkinä
Tunnen oloni entiseksi
Kuin joskus mielessäni takaa vuosien
Takaa tuhannen syksyn ja talven
Ja yhä sama lohduton
Talvitaivas on ylläni
Yhä tunnen hengityksen
Vanhan metsän havinan
Ihmislihan syövereissä
Kytee ikuinen ahdistus
Ja missä en ole yksin
Missä hengittää ihminen
On kaikki saastunut
Kaikki palanut
Jumalan rakkaudesta
Ainoaan äpäräpoikaansa
Kylmä talventuuli hyytää
Veren kristittyjen suonissa
Ja pelko jäytää syvemmällä
Ihmislihan suojissa
Ja pian on hautajaisyö
Vanhan ja verisen tavan noituma
Niin hekin saavat tietää
Tuntea muistoni julman loiston
Noche de Funeral
En estos momentos grises del año
Me siento como antes
Como si en mi mente desde hace años
Desde mil otoños y inviernos
Y sigue siendo igual de desolado
El cielo invernal sobre mí
Sigo sintiendo la respiración
El susurro del viejo bosque
En las profundidades de la carne humana
Arde una angustia eterna
Y donde no estoy solo
Donde respira un humano
Todo está contaminado
Todo está quemado
Por el amor de Dios
A su único hijo bastardo
El frío viento invernal enfría
La sangre en las venas de los cristianos
Y el miedo corroe más profundo
En las entrañas de la carne humana
Y pronto será la noche de funeral
Maldiciendo la antigua y sangrienta costumbre
Así también ellos sabrán
Sentir el cruel esplendor de mis recuerdos