Luomattoman Jumalan Pauloissa
Kuinka monesti olenkaan herännyt kalvaaseen päivään
Ja vihannut sen heikkoa haureutta
Ei yksikään kauneutta rakastava voi hyväksyä
Luojan rumaa irstautta
Viisas pöllö, ja muut yön eläimet
Teidän kynsiinne luovutan minä lihani
Olkoon sen kalman tuoksu minun messuni
Hävityksen antaumus öinen sinfoniani
Kuinka monesti olenkaan ulvonut villipetojen kanssa
Huutaen tuskassa hymnejä Sille, joka ikiyössä asustaa
Luomattoman Jumalan pauloissa
Ei syvyydestä pois liikuta
On kaikki luotu surua ja tuskaa
Vain tyhjyydessä asuu totuus
Sielun kuolema
Kadotus maailman harhoista
Kuoreutuneen olennon tuho
Ehdoton kieltäymys maailman saastasta
Kuin toukka, joka murtautuu ulos kuorestaan
Nousten hengen rajattomaan maailmaan
Laskeutuen kadotuksen kuiluun
Olemattomuuden luomattomaan pisteeseen
Viimeisellä lepää henkeni kirkkaassa tähtein yössä
Ja ihailee hiljaisuudessa
Sen sanoinkuvaamatonta kauneutta
En las garras del Dios inexistente
Cuántas veces he despertado en un día pálido
Y odiado su débil lujuria
Ningún amante de la belleza puede aceptar
La fealdad lujuriosa del Creador
Sabio búho, y otros animales nocturnos
A ustedes entrego mi carne
Que el olor a muerte sea mi himno
Mi sinfonía nocturna de perdición
Cuántas veces he aullado con las bestias salvajes
Gritando himnos de dolor a Aquel que habita en la eterna noche
En las garras del Dios inexistente
No se puede escapar de la profundidad
Todo ha sido creado con tristeza y dolor
Solo la verdad habita en el vacío
La muerte del alma
La perdición de las ilusiones del mundo
La destrucción del ser endurecido
La negación absoluta de la suciedad del mundo
Como una larva que emerge de su capullo
Ascendiendo al mundo ilimitado del espíritu
Descendiendo al abismo de la perdición
Al punto inexistente de la creación
En el último descanso mi espíritu reposa en la noche estrellada
Y admira en silencio
La belleza inefable de sus palabras