Kotikonnut
Hiirenkorvat kotikonnuille jäivät
Niistä kylyvöpäivän heleposti laski
Silloin pirtin päällä sauhussa kylpi korvat
Joiden alla kerran oli kaski
Nousi askel vailla murheita, eikä muisti
Niitä edes jälejestä tiennyt
Silti hetken ilorattaissa tahtoi mieli tietää
Tässä kotiniko lie nyt?
Katolla on kultaa, lapsuudesta asti tuttu
On meille palava
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut
Kauempana kuulen, siellä kai'ut tuulen
Nostaa hiljalleen jo päätä
Eivät illat tanssi, jos on maanneet kesäkuussa
Vielä viime talven jäätä
Vihtavarret kylän raitilta toivat tuoksun
Jollaista ei joka poika laita
Silloin ilo istui lauteilla, kävi savu joka
Kortta pitkin kotitalon maita
Askel nousi, niitä muistoissa pidän vaikka
Häilyvä on väilillä sen tunne
Harmaat aatteet niitä väijyä saa
Vaan ei unhoon painu, vaikka kuljen minä kuin ne
Kaikki maa on kultaa, lapsuudesta asti tuttu
On meille palava
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut
Se ilmaan liitää, hiljaa siivet
Kuin sinessä kiitää lehdilläni
Se viljat viiltää, kuultaa kerran sen kauneus
Kunnes katoavaa on kaikki tuleva
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut
Kauempana kuulen, siellä kai'ut tuulen
Nostaa hiljalleen jo päätä
Eivät illat tanssi, jos on maanneet kesäkuussa
Vielä viime talven jäätä
Thuisgevoel
Muizenoortjes bleven thuis
Van de zonsondergang zo helder
Toen baadde de lucht boven de schuur
Onder de rook, waar ooit een akker was
Een stap zonder zorgen, en geen herinnering
Die het ooit nog wist
Toch wilde de geest even weten
Waar is mijn thuis nu?
Op het dak ligt goud, vertrouwd sinds de kindertijd
Het brandt voor ons
Daar zit degene die zijn verdriet verliest
En in wiens armen de lente wiegt
Ik ren door de velden als een meisje met hooi
Tijden nog steeds naast me zwijgend
In de verte hoor ik, daar weerkaatst de wind
Die langzaam al het hoofd opheft
De avonden dansen niet, als ze in juni lagen
Nog steeds het ijs van de laatste winter
De takken van de dorpslaan brachten de geur
Die niet elke jongen heeft
Toen zat de vreugde op de banken, de rook ging
Langs de akkers van het huis
De stap steeg, ik houd ze in herinnering, ook al
Is het gevoel daar soms vaag
Grijze gedachten kunnen ze besluipen
Maar ze vervagen niet, ook al loop ik als zij
Heel de aarde is goud, vertrouwd sinds de kindertijd
Het brandt voor ons
Daar zit degene die zijn verdriet verliest
En in wiens armen de lente wiegt
Ik ren door de velden als een meisje met hooi
Tijden nog steeds naast me zwijgend
Het stijgt de lucht in, stil de vleugels
Als het in de lucht vliegt op mijn bladeren
Het snijdt de koren, zijn schoonheid straalt eens
Totdat alles wat komt vergankelijk is
Daar zit degene die zijn verdriet verliest
En in wiens armen de lente wiegt
Ik ren door de velden als een meisje met hooi
Tijden nog steeds naast me zwijgend
In de verte hoor ik, daar weerkaatst de wind
Die langzaam al het hoofd opheft
De avonden dansen niet, als ze in juni lagen
Nog steeds het ijs van de laatste winter