Niemi
Niemi
Savu koskee tuohirunkoa, kun tuoksu suven lupaa suuria.
Pitkät päivät ajavat pilvet kauas kasvoiltani.
Kuvittelenko verihelluntain, kun kuulen kaukaa kaikuina ajomiehen huutavan:
"Tulkaa niemen päähän, niemen nenään katsomaan,
siellä päivä ei paista.
Tulkaa niemen päähän, niemen nenään kuiskimaan
hiljaa verihelluntaista."
Kuun kujalla haapa heiluu, oksat sen katsoo kajoa.
Lehdet vielä nuorena makaa, vaan aamulla multana hajoaa.
Kulkevia naava kurkottaa, ei vain koskaan niitä kiinni saa.
Sen sormet pidenneet on päivistä, vaan kuivuu oksalle.
Vielä vannoo varvut polkua: "se tässä ennen maahan painama".
Sinne käyden ajomies edellä, meidät kannoillaan.
Yllä veden väreet soivat, on haalennut kannen hohto päällä päivän päättyvän.
Eikä valvo turvan tieni, on hiljainen murhaniemi.
"Tulkaa niemen päähän, niemen nenään katsomaan,
siellä päivä ei paista.
Tulkaa niemen päähän, niemen nenään kuiskimaan
hiljaa verihelluntaista."
"Tulkaa niemen päähän, niemen nenään katsomaan,
siellä päivä ei paista.
Tulkaa niemen päähän, niemen nenään kuiskimaan
hiljaa verihelluntaista."
Niemi
Niemi
El humo toca el tronco de abedul, cuando el aroma del verano promete grandes cosas.
Los largos días alejan las nubes lejos de mi rostro.
¿Me imagino el día de Pentecostés, cuando escucho a lo lejos al conductor gritando:
'Vengan al extremo del cabo, al extremo de la nariz, a ver,
allí el sol no brilla.
Vengan al extremo del cabo, al extremo de la nariz, a susurrar
silenciosamente sobre el día de Pentecostés.'
En el callejón de la luna, un álamo se balancea, sus ramas observan el resplandor.
Las hojas yacen aún jóvenes, pero por la mañana se deshacen en tierra.
El liquen se extiende hacia adelante, nunca se puede atrapar.
Sus dedos se han alargado con los días, pero se seca en la rama.
Aún los arbustos juran el camino: 'esto se hundirá en la tierra antes'.
El conductor va delante, siguiéndonos de cerca.
Sobre el agua resuenan las ondas, la luz del día se desvanece sobre la cubierta.
Y no vigila mi camino seguro, es el silencioso cabo de mi muerte.
'Vengan al extremo del cabo, al extremo de la nariz, a ver,
allí el sol no brilla.
Vengan al extremo del cabo, al extremo de la nariz, a susurrar
silenciosamente sobre el día de Pentecostés.'
'Vengan al extremo del cabo, al extremo de la nariz, a ver,
allí el sol no brilla.
Vengan al extremo del cabo, al extremo de la nariz, a susurrar
silenciosamente sobre el día de Pentecostés.'