Rautaportti
Puiden rankojen katveessa kulkee
helvetin pitkä, kapea tie
suora tie, joka on
keltaisten lehtien peitossa
Sen varrella
katselen lintuja
jotka vievät osan minua
taivaalle noustessaan
lentäessään sinne minne
en pääse milloinkaan
Olen työn raksaan raataja
olen yksin puhuva
kannan kirkkomaan
multaa taskuissani
pimeyttä harteillani
Ei pääse vaivainen sieluni
ikuisen kylmän kynsistä
ei pääse vaivainen sieluni
ikuisen jään kourista
(x2):
Yön sylissä
talvikylissä
taivas puhaltaa kylmää, maa menee routaan
jähmettyy
pimeän pidoissa yö pitkittyy
Kaukana siintää portti
jylhänä, yksinäisenä
myrskyjen piiskaama
ruosteinen, yön kylmän takoma
Portin takana, puiden latvat
kylpevät auringossa
jäät ajautuvat rantaan
joki virtaa vapaana
(x2):
Yön sylissä
talvikylissä
taivas puhaltaa kylmää, maa menee routaan
jähmettyy
pimeän pidoissa yö pitkittyy
Puerta de Hierro
Bajo la sombra de los troncos de los árboles
se extiende un camino infernal, largo y estrecho
un camino recto, que está
cubierto de hojas amarillas
A lo largo de él
observo a los pájaros
que se llevan parte de mí
al elevarse al cielo
volando hacia donde
nunca podré llegar
Soy un obrero de la construcción
soy un solitario hablante
llevo la tierra
del cementerio en mis bolsillos
oscuridad sobre mis hombros
Mi alma desdichada no puede escapar
de las garras del frío eterno
mi alma desdichada no puede escapar
de las garras del hielo eterno
(x2):
En el abrazo de la noche
en los pueblos invernales
el cielo sopla frío, la tierra se congela
se endurece
en la fiesta de la oscuridad la noche se alarga
A lo lejos se vislumbra una puerta
majestuosa, solitaria
azotada por las tormentas
oxidada, forjada por el frío de la noche
Detrás de la puerta, las copas de los árboles
se bañan en el sol
los hielos se acumulan en la orilla
el río fluye libre
(x2):
En el abrazo de la noche
en los pueblos invernales
el cielo sopla frío, la tierra se congela
se endurece
en la fiesta de la oscuridad la noche se alarga