Muinaiset
Polku jostain tuttu vie eksyneet mukanaan
Kaatuneet puut metsän reunaan askeleet johdattavat
Tällä vielä kaikuu laulu niiden muinaisten voimien
Joiden kyyneleistä heijastuu lopun nähnyt tähdetön yö
Varmasti lehdet maassa mätänevät jotain muistavat
Ehkä kuulivat kun tuhon airuet tästä ohi ratsastivat
Kaukana sodasta ja nälästä
Kaukana maailmasta joka syttyi tuleen
On tänne jäätävä, meitä on niin vähän
Luotettava jumaliin, ehkä hetken vielä selviämme
Saamme yösijan viereltä kantojen, lehvistä peiton
On turha pelätä virtaavaa vettä
Ei täällä taivaalta sada tuhkaa
Jos et tunne itseäsi pimeässä
Et tiedä mitä kuulet hiljaisuudessa
Suusta suuhun kulkevat ikiaikaiset viisaudet
Sanat vuosilta ennen syntymäämme
Kaiken sen tiesimme vaan emme ymmärtäneet
Kun tuhannet silmät meitä tuijottavat
Niiden suuntaan kääntyvät päämme
Kohdatkaa muinaiset!
Muinainen mahti, joka repii luomukset ihmisten
Ja syntyy itse uudelleen
Kun taivas aukenee ja kastelee maan
Juurtuu kiveen puu jokainen
Niin kaatuvat seinät linnoitusten
Kuin lasi pirstoutuvat vihan muurit
Ruostuvat koneet ajan edestämme päättyneen
Jäävät pohjaan laivat unohtuneet
Ja jälkemme huuhtoutuvat puhtaaseen veteen
Hetkessä pyyhkiytyvät vuodet tuhannet
Palaavat maahan pyhät kirjoitukset
Kohdatkaa muinaiset!
Kohdatkaa uusi maailma!
Antiguos
El camino familiar lleva a los perdidos con ellos
Árboles caídos en el borde del bosque, pasos que guían
Aquí todavía resuena la canción de esos antiguos poderes
Cuyas lágrimas reflejan la noche sin estrellas que ha visto el fin
Seguramente las hojas en el suelo se pudren recordando algo
Quizás escucharon cuando los heraldos de la destrucción pasaron por aquí
Lejos de la guerra y el hambre
Lejos del mundo que se incendió
Debemos quedarnos aquí, somos tan pocos
Confiar en los dioses, tal vez sobrevivamos un poco más
Obtenemos un lugar para dormir junto a los troncos, con un cobertor de hojas
Es inútil temer al agua que fluye
Aquí no cae ceniza del cielo
Si no te conoces en la oscuridad
No sabes lo que escuchas en el silencio
Las sabidurías eternas pasan de boca en boca
Palabras de años antes de nuestro nacimiento
Sabíamos todo eso pero no entendíamos
Cuando miles de ojos nos miran fijamente
Nuestras cabezas se vuelven hacia ellos
¡Enfrenten a los antiguos!
Antiguo poder que desgarra las creaciones de los humanos
Y renace una vez más
Cuando el cielo se abre y riega la tierra
Cada árbol se arraiga en la piedra
Así caen los muros de las fortalezas
Como vidrios se rompen los muros de la ira
Las máquinas se oxidan ante el paso del tiempo
Los barcos olvidados se hunden en el fondo
Y nuestras huellas se lavan en aguas limpias
En un instante se borran miles de años
Los escritos sagrados regresan a la tierra
¡Enfrenten a los antiguos!
¡Enfrenten al nuevo mundo!