Kuin Ikuinen
Katseessani kirkas valo
matkaan läpi autiuden.
Kenttä taistelun taakse jäänyt
vain toistaa vaimeita kirouksiaan.
Veljeni ja viholliseni;
ei kukaan heistä sano sanaakaan.
Miekan terän tunsin rinnassani,
nyt kuulen kutsun Tuonelan.
Sade huuhtoo tuhot taistelun,
vereni virtaansa vie.
Alla tähtitaivaan pohjoisen
vaan en (enää) päällä maan...
Turhaan pelkäisin saapumista
kuolemattomien keskuuteen.
Käsi kädessä ikuisuuden
hyppään reunalta tyhjyyden.
Como Eterno
En mi mirada brilla una luz
viajando a través de la desolación.
El campo de batalla queda atrás
solo repitiendo sus maldiciones débilmente.
Mi hermano y mi enemigo;
nadie de ellos dice una palabra.
Sentí la hoja de la espada en mi pecho,
ahora escucho el llamado de la muerte.
La lluvia limpia los estragos de la batalla,
mi sangre se desvanece en su corriente.
Bajo el cielo estrellado del norte
pero ya no sobre la tierra...
En vano temer la llegada
entre los inmortales.
Mano a mano con la eternidad
salto desde el borde hacia el vacío.