Unohduksen Lapsi
Katkennut terä kädessäni,
verivana rinnallani.
Vain tyhjä huotra maahan tallattuna
seuraa kun lähden taas.
On vihollinen kaadettu,
voittamaton voitettu.
Veistettyä lihaani pelko jäytää.
Tuo viima hyytävä
nimeäni kuljettaa.
Punainen veri piirtää
merkin maahan routaiseen.
Vuoren rinnettä
huurre kapuaa.
Kuin hetkeään odottaen
laelle kotka vain jää.
Taas vaihtaa tuuli suuntaa,
se vainajia syleilee ja kivet murentaa.
On metsä autio
ja pilvet paenneet.
Katson henki höyryten
kun kaikki hiljalleen jäätyy.
Vain viima hyytävä
nimeäni kuljettaa.
Lopulta tiedän sen
mitä tulin täyttämään.
Vuoren rinnettä
taivas kuristaa.
Pelotta tarkkailee hän
jonka siivet vielä kantavat.
Yksin tuulta vastassa
seisoo orpo taistojen.
Siintää metsä keihäiden
rannassa taivaan punaisen.
Se raivo lailla ukkosen
silpoo rivit nöyrtyvien.
Sudet talosta kuoleman
suovat henkäyksen viimeisen.
Yksin tuulta vastassa
on lapsi tuon teurastuksen.
Ei vanhus sano sanaakaan,
vain haaskalinnut taivaalla tarinansa tuntevat.
Multaan hautaan kappaleet
raudan väsymättömän.
Matkan lopussa ei jäljelle jää mitään.
Vielä viima hyytävä
lauluani kuljettaa.
Merkki routaisessa maassa
aikaan katoaa.
Vuoren rinnettä
huurre kapuaa.
Kuin hetkeään odottaen
laelle kotka vain jää.
Siivet revitty mutta kynnet valmiina
loppunsa kohtaamaan.
Sodan maailmaa
pimeys kuristaa.
Pelotta tarkkailee hän
jonka silmät vielä näkevät.
Hijo del Olvido
Terminó la hoja afilada en mi mano,
una línea de sangre en mi pecho.
Solo la vaina vacía pisoteada en el suelo
me sigue cuando me voy de nuevo.
El enemigo derrotado,
el invencible vencido.
El miedo roe mi carne cortada.
Ese viento helado
que lleva mi nombre.
La sangre roja dibuja
una marca en el suelo helado.
La escarcha sube
por la ladera de la montaña.
Como si esperara su momento
el águila solo se queda en la cima.
El viento cambia de dirección de nuevo,
abraza a los muertos y desmorona las piedras.
El bosque está vacío
y las nubes han huido.
Miro con el aliento empañado
mientras todo se congela lentamente.
Solo el viento helado
que lleva mi nombre.
Finalmente sé
por qué vine a cumplir.
La montaña aprieta
el cielo.
Sin miedo, observa
aquel cuyas alas aún lo llevan.
Solo contra el viento
se para el huérfano de las batallas.
El bosque brilla con lanzas
en la orilla del cielo rojo.
Su furia como un trueno
destroza las filas de los humildes.
Los lobos de la casa de la muerte
conceden su último aliento.
Solo contra el viento
está el niño de esa carnicería.
El anciano no dice una palabra,
solo los buitres en el cielo conocen su historia.
Los pedazos van a la tumba
del hierro incansable.
Al final del viaje no quedará nada.
Todavía el viento helado
lleva mi canción.
La marca en el suelo helado
desaparece en el tiempo.
La escarcha sube
por la ladera de la montaña.
Como si esperara su momento
el águila solo se queda en la cima.
Sus alas desgarradas pero sus garras listas
para enfrentar su final.
El mundo de la guerra
es estrangulado por la oscuridad.
Sin miedo, observa
aquel cuyos ojos aún ven.