Jumalten Aika
Katoaa kaikki mitä edessäsi näet
Haihtuu vesipisara takaisin tyhjään
Päivä syttyy ja hetkessä kuolee
Katoaa kaikki minne muisti ei yllä
Vuorollaan päättyy jokainen vuosi
Laulu nousee ja pian jo vaimenee
Silti saman laulun seuraava taitaa
Kehän tähän piirsi ensimmäinen jumalista
Nuo häkeltyneet raukat sitä jätti kiertämään
Aikanaan oli aika kaikesta tyhjä
Vailla tuulta, rantoja piiskattavaksi
Piti maata ja taivasta kämmenellään
Nimetty nimeämätön
Kun taivaan saivat tähdet
Ja merellä rajattiin maa
Maan ottivat sen elävät
Siitä rakensivat valtakunnan
Syntyville kuoleville
Kehän tähän piirsi ensimmäinen jumalista
Nuo häkeltyneet raukat sitä jätti kiertämään
Kun taivaan saivat tähdet
Ja merellä rajattiin maa
Maan ottivat sen elävät
Siitä rakensivat valtakunnan
Syntyville kuoleville
Mustaan multaan maatuville
Loi luotu omat luojansa
Itse synnytti syntynsä
Tulten yksin antoi kulkea
Alta maan ja taivaan taa
Kosiskella toinen toistaan
Kunnes sai suuhunsa sanat
Teki kirjoihinsa kirjaimet
Meren suuren saattoi ylittää
Ja tulet valjastaa
Väsymättä etsi tietä
Alkuhärän auraamaa
Saarta aavaan ajamaa
Löytääkseen silmänkääntäjän
Tien kehäksi piirsivät korkeat voimat
Luuli raukka kai sen johonkin päätyvän
Viimeisestä tyyssijasta
Ihmisten ensimmäisten
Nousi laulu vaimeneva
Syntyville kuoleville
Mustaan multaan maatuneille
El Tiempo de los Dioses
Desaparece todo lo que ves frente a ti
Se desvanece una gota de agua de regreso a lo vacío
El día nace y en un instante muere
Desaparece todo donde la memoria no alcanza
Cada año llega a su fin a su manera
La canción se eleva y pronto se apaga
Aún así, el siguiente parece saber la misma canción
El primer dios dibujó este círculo
Esos pobres sorprendidos lo dejaron girar
En su momento, todo estaba vacío
Sin viento, sin costas que azotar
Debía haber tierra y cielo en su palma
Nombrado lo innombrable
Cuando el cielo tuvo estrellas
Y en el mar se delimitó la tierra
Los vivos tomaron la tierra
De eso construyeron un reino
Para los nacidos y los muertos
El primer dios dibujó este círculo
Esos pobres sorprendidos lo dejaron girar
Cuando el cielo tuvo estrellas
Y en el mar se delimitó la tierra
Los vivos tomaron la tierra
De eso construyeron un reino
Para los nacidos y los muertos
Para los que se descomponen en la tierra negra
Lo creado dio a luz a sus propios creadores
Se dio a sí mismo su origen
El fuego le permitió caminar solo
Bajo la tierra y más allá del cielo
Para cortejarse unos a otros
Hasta que tuvo palabras en su boca
Escribió letras en sus libros
Pudo cruzar el gran mar
Y domar las llamas
Sin descanso buscó el camino
Arado por el toro primigenio
Persiguiendo una isla vasta
Para encontrar al ilusionista
Las altas fuerzas dibujaron el camino
El pobre pensó que eso llevaría a algún lugar
Desde el último refugio
De los primeros hombres
Se alzó una canción que se apagaba
Para los nacidos y los muertos
Para los que se descomponen en la tierra negra