Merimiehen vaimo
Hän ei voinut itselleen mitään
katkeruuden siemen sai itää
teki pesän rintaan jonnekin
Kun ei käynyt koskaan kouluja
teki sitten paljon lapsia
yhtä monta kuin varpaitaankin
Aina sydän lyyhistyi
kun lähdön hetki jälleen lähestyi
mutta heikot vain tunteitaan näyttää
Laitureilla heiluttaa
kaikki joiden osa on odottaa
Laiva miestä vei, ja vaahtopäät
kauas täältä pois ja lämpimään
Vaimo jäi ja kaitsi lapsiaan
vuodet kasvoihin söi polkujaan
Hän ei aina ollut tällainen
vihainen ja vanhanaikainen
enää puhuu yksin seinille
Ristipistotaulut tuijottaa
kun hän selaa postikorttejaan
lapset eivät koskaan vieraile
Vaikka rannalle taas jää
se pyhä viha rintaa lämmittää
Miten siitä vuodet menneet onkaan
kun laiturille lapset vei
ja laiva tuli, mies tullutkaan ei
Seurahuoneella
kirkkaansinisessä mekossaan
laittanut tunnin hiuksiaan on
ullakkohuoneessaan
Mies kauan katsoo
luokse kävelee ja pyytää tanssimaan
sanoo että illan jokaisen tanssin
hän vain yksin saa
Poskin punaisin hän puistaa päätään
joka sanan painaa mieleensä
on empiväinen
mies taas vahva, päättäväinen
ottaa mitä huvittaa
ja nyt hän tytön haluaa
Elämä on laulun haaveunta
merten prinssi ja valtakunta
Orkesteri soittaa
viulu ei voi enää kauniimmin vaieta
Ottein lujin mies tanssittaa
huolehtii, eikä päästä koskaan
Käsissä on vielä voima, tunto
vanhuus kaukainen sairaus outo
Esposa de marinero
No pudo evitarlo
La amargura de la semilla germinó
hizo un nido en el pecho en algún lugar
Cuando nunca fuiste a la escuela
luego hizo un montón de niños
tantos como los dedos de los pies
Siempre el corazón se derrumbó
cuando el momento de la partida se acercó de nuevo
pero débil sólo sus sentimientos muestran
En los muelles agitando
todos cuya parte es esperar
El barco se lo llevó, y las espumas
lejos de aquí y cálido
Su esposa se quedó y cuidó a sus hijos
Años en la cara comieron sus caminos
No siempre fue así
enojado y pasado de moda
ya no habla solo en las paredes
Puntos cruzados miran fijamente
cuando se desplaza por sus postales
los niños nunca visitan
A pesar de que la playa se queda de nuevo
Es el odio sagrado que calienta el pecho
¿Cuánto tiempo ha pasado?
cuando los niños del muelle tomaron
Y llegó el barco, el hombre no vino
En la sala del club
en su vestido azul brillante
Nos ponemos el cabello durante una hora
en su habitación del ático
Un hombre durante mucho tiempo mira
camina hacia ti y te pide que bailes
dice que cada baile de la noche
sólo se queda solo
El más rojo de su mejilla está temblando su cabeza
esa palabra será memorable
es un repertoide
hombre de nuevo fuerte, determinado
toma lo que quieras
Y ahora quiere una chica
La vida es un sueño de una canción
príncipe de los mares y reino
La orquesta toca
El violín ya no puede ser más hermoso para permanecer en silencio
Tomé el hombre más duro para bailar
se encargará de, y nunca se soltará
Todavía hay fuerza en las manos, el tacto
En la vejez, una enfermedad distante extraña
Escrita por: Paula Vesala / Th!Nk-!Nk