Se vaikenee joka pelkää
Painaako niskaa
Heitä pois nöyryys turha
Jos tiedät liikaa
on hiljaisuuskin murha
Idiootit aina iloitsee
väsymättä mässäilee
Sidettään jos silmien eestä raottaa
se fiilistä häiritsee
Niin lauma toimii
kun läskit kaljut käskee
Karjaansa soimii
kun itse työtään ei tee
Alas maahan renki jo pokkaa
asemaansa varmistelee
Mitä haaviinsa hamuaakaan
kynsin hampain kii pitelee
Se vaikenee joka pelkää vastausta
ei kestä totuutta, jää vaille vapautta
Se vaikenee joka pelkää muiden mieltä
ja hiljeten väistää vain tyhmemmän tieltä
Kallista tahtoo
halvalla halpaa saa
Kuopastaan huitoo
sen kaivoi ahneudellaan
Sitten syyttää herrojen herraa
joka väärin laumaansa vei
Kun on itse laskenut alleen
miten niin muut tunnusta ei
Se vaikenee joka pelkää mieltä muiden
hukkuu myötävirran ruuhkan sekaan uiden
Vaienneet äänet
taistelu turha raukeaa
Auennein nyrkein katselen raakaa aukeaa
Polvilleen maahan ratsuni uljas kumartuu
Niin siis kaikki taipuu
ja viirit maahan vaipuu
Vielä aamu aukee
auringon kanssa nousee
Voittaja kulkee tuolla kanssa valtikan
kruunun, ja viitan kiihkeän taiston tahriman
Tuon viimeisen aamun airuen jälkeen
joukko huutaa:
"Milloin harha jatkuu! Mistä taivas alkaa
ja miksi kaikki loppuu?"
Voitto heille kuuluu
se tuhkan alle hiipuu
Nuotioiden ääreen aarteineen käy
vielä etsii
Ei näy mitään
El silencio de los que temen
Pesa en el cuello
Desecha la vanidad inútil
Si sabes demasiado
hasta el silencio es asesino
Los idiotas siempre se regocijan
se deleitan incansablemente
Si se atreve a abrir un poco sus ojos
eso perturba su sensación
Así actúa la manada
cuando los gordos calvos mandan
Reprenden a su rebaño
cuando no hacen su propio trabajo
El sirviente ya se inclina hacia el suelo
asegura su posición
Lo que sea que anhele atrapar
lo aferra con uñas y dientes
El silencio de los que temen la respuesta
no soportan la verdad, se quedan sin libertad
El silencio de los que temen la opinión de los demás
y callando evitan solo el camino del más tonto
Quiere lo caro
obtiene lo barato
Agita desde su fosa
la cavó con su avaricia
Luego culpa al señor de los señores
que llevó a su rebaño por mal camino
Cuando él mismo se ha hundido
¿por qué los demás no lo reconocen?
El silencio de los que temen la opinión de los demás
se ahoga nadando en la corriente
Las voces silenciadas
la batalla inútil se desvanece
Con puños abiertos veo la brutalidad
Mi noble corcel se inclina de rodillas
Así que todo se doblega
y las banderas caen al suelo
Aún amanece
se levanta con el sol
El vencedor camina allá con el cetro
la corona, y la capa manchada de una batalla apasionada
Después de ese último mensajero de la mañana
la multitud grita:
'¿Cuándo continúa el error? ¿Dónde comienza el cielo
y por qué todo termina?'
La victoria les pertenece
se desvanece bajo las cenizas
Se acerca a las hogueras con sus tesoros
aún busca
No se ve nada