Kohkausrock
Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
ja vähemmän tänään kuin eilen ymmärrän:
on nätisti rivissä metsässäkin puut,
kai jonossa menee myös hirvet sekä muut.
Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
mut vähemmän tänään kuin eilen selitän.
Kai jonossa menee metsässä ketutkin,
ja takuulla sekaisin oon huomennakin.
Lastenlaulu valehteli väittäessään,
että auringossa aina varjo seuraa kulkijaa:
olenhan nähnyt, kuinka joskus aurinko voi paistaa
aivan pääni päällä, eikä silloin tosiaankaan
varjo lainkaan lankea.
Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
ja vähemmän tänään kuin eilen ymmärrän:
on nätissä rivissä istutetut puut,
ja levällään pihoilla lapsukaisten suut.
Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
mut vähemmän tänään kuin eilen selitän.
Kai jonossa menee metsässä ketutkin,
ja huomennakin olen sekaisin.
Tarja ihan kostoksikin paremmaksi pisti:
sil on äidin kiusaksi miehenä työtön pianisti.
Äiti itkee, miksi otettava on sellainen risti,
muutenkin on suita tarpeeksi tässä ruokittaviksi.
Koskaan ei enää tätäkään päivää
kahlata läpi uudestaan,
mutta se häly jää soimaan:
kaikuu, meteli kumisee, raikuu,
ja korvakäytävään juuttuu, unessakin vielä toistuu.
Hän saa vain siinä tapauksessa soittaa,
jos joku tomumajan jättää,
ja tänään puhelin soi.
Edenin kaakelit ovat vihertävät, valkeat,
ja se kloorivesi kirvelee silmää.
Minä osaan kellua, isä,
minä osaan kuplia, isä,
minua ei vieläkään kylmää.
Vedet tulee ihon läpi.
Olet unohtanut taas.
Nuku sinä kevään yli, hän odottaa veden takana.
Tätä teennäistä hymyä en voi pyyhkiä millään.
Jähmettyneenä poskipäät, vielä kiristyy lisää,
ja pahoittelet, kun et oikein osaa sanoa mitään,
mut onpa huono tuuri.
Rock del Desencanto
No queda nada en las manos,
ni aún menos,
y menos hoy que ayer entiendo:
están ordenados los árboles en el bosque,
seguro en fila van también los ciervos y demás.
No queda nada en las manos,
ni aún menos,
pero menos hoy que ayer explico.
Seguro en fila van también los zorros en el bosque,
y seguramente mañana seguiré confundido.
La canción infantil mintió al afirmar
que siempre una sombra sigue al caminante bajo el sol:
he visto cómo a veces el sol puede brillar
justo sobre mi cabeza, y en ese momento realmente
no hay sombra que se proyecte.
No queda nada en las manos,
ni aún menos,
y menos hoy que ayer entiendo:
están plantados en fila los árboles,
y en los patios están las bocas de los niños abiertas.
No queda nada en las manos,
ni aún menos,
pero menos hoy que ayer explico.
Seguro en fila van también los zorros en el bosque,
y mañana seguiré confundido.
Tarja, por venganza, se superó a sí misma:
tiene un pianista desempleado para fastidiar a su madre.
La madre llora, ¿por qué tiene que llevar esa carga tan pesada?,
ya hay suficientes bocas que alimentar aquí de por sí.
Nunca más tendré que pasar por este día
de nuevo,
pero el ruido sigue resonando:
retumba, el bullicio resuena, se escucha,
y se queda atascado en el conducto auditivo, incluso en los sueños se repite.
Solo podrá tocar en ese caso,
si alguien deja una casa polvorienta,
y hoy el teléfono suena.
Las baldosas de Edén son verdes, blancas,
y el agua clorada arde en los ojos.
Sé flotar, papá,
sé hacer burbujas, papá,
no me siento frío todavía.
El agua atraviesa la piel.
Otra vez te has olvidado.
Duerme todo el invierno, ella espera al otro lado del agua.
No puedo borrar esta sonrisa fingida.
Con las mejillas congeladas, se tensan aún más,
y te disculpas por no saber qué decir,
pero qué mala suerte.