Lehdet Putoaa
Tuulenpyörteet ilmassa
tekee syksystä todellista.
Ne odottavat vuosisadan sadetta.
Naamio kasvoillani,
Hymyileehän se kauniisti.
Ajan saatossa se juuttui minuun kiinni.
Lehdet putoaa maahan kosteaan.
On parempi unohtaa
kuin jäädä pohtimaan, turhaa
Minut on luotu puhumaan.
Ei mykkänä taakkaa kantamaan,
sokeasti uskomaan että voisit auttaa.
Olen väsynyt näyttelemään.
Olen väsynyt esittämään
loputonta narrin roolia.
Lehdet putoaa...
Kivisessä vankilassani kaivan tunnelia,
pienellä lusikalla joka on katkennut jo monta kertaa
Lehdet putoaa.
Las Hojas Caen
Remolinos de viento en el aire
hacen que el otoño sea real.
Ellos esperan la lluvia del siglo.
Máscara en mi rostro,
sonríe hermosamente.
Con el tiempo se pegó a mí.
Las hojas caen al suelo húmedo.
Es mejor olvidar
que quedarse reflexionando, inútil.
Me han creado para hablar.
No cargar el peso en silencio,
creer ciegamente que podrías ayudar.
Estoy cansado de actuar.
Estoy cansado de representar
el papel interminable del bufón.
Las hojas caen...
En mi prisión de piedra cavo un túnel,
con una pequeña cuchara que se ha roto muchas veces.
Las hojas caen.