Jukolan Talossa
Pystymetsä ja honkien humina,
vain jumalan selkä on sinne päin
Muistot menneiden talvien lumina,
ja totuus ja toiveet ristikkäin
Mökki on harva mutta ei valittu
ja hirsien lomasta loistaa kuu
Heitä ei hellitty, ei halittu -
tapa vanha josta vain vahvistuu
Kovat on kädet ja kova on pää
ja kova on vastus uuteen
Aamusta iltaan, vuodesta toiseen,
ajasta ikuisuuteen
Karhuja kaatuu ja miehiä maatuu
kun kivistä legendaa luodaan
Elämän tuoppi on tyhjillään
kun jukolan talossa juodaan
Veljet ei vastanneet, ei kysyneet
oli onnellinen tai onneton
Täällä on miehet vaiti pysyneet
niin kauan kuin miehiä ollut on
Leipä ja puukko ne pitää taisi
miehen pystyssä aikoinaan
Vielä kun jostain naisen saisi
kohta jo täyttäisi tämän maan
Lunta ja jäätä ja pellavapäätä
saunan takana sätkii
Totta se on että elämä lyö
mutta kyllä ne pojatkin mätkii
Karhuja kaatuu...
En la Casa de Jukola
Bosque vertical y susurro de pinos,
solo la espalda de Dios está en esa dirección
Recuerdos de inviernos pasados como nieve,
y la verdad y las esperanzas entrecruzadas
La cabaña es escasa pero no elegida,
y la luna brilla entre los troncos
No fueron mimados, no fueron abrazados -
una costumbre antigua que solo se fortalece
Duras son las manos y dura es la cabeza
y duro es el desafío a lo nuevo
De la mañana a la noche, de año en año,
de tiempo en eternidad
Osos caen y hombres yacen
cuando se forja la leyenda de las piedras
La copa de la vida está vacía
cuando se bebe en la casa de Jukola
Los hermanos no respondieron, no preguntaron
si eran felices o desdichados
Aquí los hombres han guardado silencio
mientras haya habido hombres
Pan y cuchillo mantuvieron
al hombre erguido en tiempos pasados
Aún si encontrara una mujer
pronto llenaría esta tierra
Nieve y hielo y cabezas de lino
se agitan detrás de la sauna
Es verdad que la vida golpea
pero esos chicos también pelean
Osos caen...