Rautakello
Oli maassa kylä ja kylässä kirkko
Kirkossa torni valkoinen
Suuressa tornissa valkoisessa vartioi kello rautainen
Merkkinä pyhästä uskosta, pyhästä paikasta, haudoista kuolleiden
Vaan on haihtunut usko, pyhyys kuollut ja hautakivet kaatuneet
[Kerto:]
Ja rautakello kajahtaa
Ihmiset peittävät korvansa tuskissaan
Kuin verta vuotavaa
Muistoa paeten piiloihinsa katoaa
Pellot hiekaksi muuttuneet
Luontoäidin pihassa kuivuneet
Olevaisuuden kiroukseen
Rautakello kajahtaa uudestaan
Metsistä jäljellä kantojen kuopat
Joesta uoma kivinen
Ihmisistä enää tyhjä kuori
Unohtunut ajatus iloinen
Kopeudessaan leuhkivat vauraudellaan
Hurskailivat itselleen
Maailma suuttui ja rannan mursi
Joi vedet pois heitä rankaisten
[Kerto]
Campana de Hierro
Había un pueblo en la tierra y en el pueblo una iglesia
En la iglesia una torre blanca
En la gran torre blanca vigila una campana de hierro
Como símbolo de fe sagrada, de lugar sagrado, de tumbas de los muertos
Pero la fe se ha desvanecido, la santidad ha muerto y las lápidas han caído
[Estribillo:]
Y la campana de hierro resuena
La gente se tapa los oídos en su dolor
Como sangre que fluye
Escapando de los recuerdos desaparecen en sus escondites
Los campos se han convertido en arena
Secos en el patio de la madre naturaleza
Maldición de la existencia
La campana de hierro vuelve a sonar
En los bosques quedan los agujeros de los troncos
En el río un lecho de piedras
De la gente solo queda un caparazón vacío
Un pensamiento alegre olvidado
Presumiendo con arrogancia de su riqueza
Se santiguaban a sí mismos
El mundo se enfureció y rompió la orilla
Bebió las aguas castigándolos
[Estribillo]