Vippaa Mulle Viitonen
Tietä ennen sotaa Petsamoon vuoden tein, muistan sen,
nyt jo maantien tekoon vanha oon, vippaa mulle viitonen.
Korpeen palan maata raivasin, auraten, kyntäen,
pellot jäivät sodan jalkoihin, vippaa mulle viitonen.
Sinne jonnekin tieni kun vei ystävät kaikki palanneet ei,
siellä haaveistain mä luopua sain, arpia vain muistonain.
Silloin minuun kyllä myös luotettiin, tarvinnut muita en,
nyt on usko mennyt ihmisiin, vippaa mulle viitonen.
nyt on usko mennyt ihmisiin, vippaa mulle viitonen.
On usko mennyt ihmisiin, vippaa mulle viitonen,
vippaa mulle viitonen, vippaa mulle viitonen,
vippaa mulle viitonen.
Préstame cinco
Antes de la guerra en Petsamo hice mi camino, lo recuerdo,
ahora soy viejo para construir caminos, préstame cinco.
En el bosque limpié la tierra, arando, sembrando,
los campos quedaron bajo los pies de la guerra, préstame cinco.
Donde mi camino me llevó, mis amigos no regresaron,
allí tuve que renunciar a mis sueños, solo cicatrices como recuerdo.
En ese entonces confiaban en mí, no necesitaba a otros,
ahora he perdido la fe en la gente, préstame cinco.
Ahora he perdido la fe en la gente, préstame cinco.
He perdido la fe en la gente, préstame cinco,
préstame cinco, préstame cinco,
préstame cinco.