Kuolleet
Harmaa on talvinen taivas, värittömässä metsän laidassa.
Harmaa on reikäinen liha, harmaassa univormussaan.
Kokardi auringon haalistama.
Arvomerkit sateen kuluttamat.
Musta on saapas jalassa, mustaksi palaneessa lihassa.
Mustassa repaleisessa hylyssä, ässä alas ammuttu.
Silmät aukinaisiksi jääneet.
Kyyneleet kuoleman porteille.
Kuolleet eivät tarvitse syytä kostaa.
Kuolleet eivät enää koskaan valita.
Elon hengen kehosta pois nostaa.
Kohtalona kuolla maansa puolesta.
Valkoinen on lumipuku yössä, siluetti horisonttia vasten.
Valkoiset huulet jäätyneessä suussa, pää aseeseen nojaten.
Viimeinen vartioasema.
Viimeisenkin miehen menettänyt.
Punainen on veri hiuksissa, luodin lävistämässä päässä.
Punainen on reikä merkkinä, viimeisestä hengenvedosta.
Suu huutoon jähmettynyt.
Kapteeni joukon johdossa.
Kuolleet eivät tarvitse syytä kostaa.
Kuolleet eivät enää koskaan valita.
Elon hengen kehosta pois nostaa.
Kohtalona kuolla maansa puolesta.
Muertos
Gris es el cielo invernal, en el borde del bosque sin color.
Gris es la carne llena de agujeros, en su uniforme gris.
La insignia descolorida por el sol.
Las insignias desgastadas por la lluvia.
Negras son las botas en los pies, en la carne quemada de negro.
En el naufragio negro y desgarrado, el as de picas abatido.
Los ojos quedaron abiertos.
Lágrimas en las puertas de la muerte.
Los muertos no necesitan razón para vengarse.
Los muertos nunca más se quejarán.
El espíritu de la vida se retira del cuerpo.
El destino es morir por su tierra.
Blanco es el traje de nieve en la noche, la silueta contra el horizonte.
Labios blancos en la boca congelada, la cabeza apoyada en el arma.
El último puesto de guardia.
El último hombre perdido.
Roja es la sangre en el cabello, en la cabeza atravesada por una bala.
Rojo es el agujero como señal, del último aliento.
La boca congelada en un grito.
El capitán liderando la tropa.
Los muertos no necesitan razón para vengarse.
Los muertos nunca más se quejarán.
El espíritu de la vida se retira del cuerpo.
El destino es morir por su tierra.