Pommitus
Katselevat taivaalle, tulee pommikonelaivue.
Matalalla auringossa välkkyen.
Irrottaa pomminsa, puolentoista sataa.
Jotka kiiltävät kauniisti, sirosti suuntaansa etsien.
Pudoten ensin hitaasti, sitten nopeammin.
Lopulta näkymättömiin häviten.
Kun maa alkaa tärähdellä, hypähdellä, keinua.
Sydän jättää väliin pari iskua.
Murskaavat paineaallot humahtelevat.
Repien edestään kaiken irtoavan.
Hetkittäin maa tuntuu alta katoavan.
Toisinaan hypähtäen ylös.
Lyöden vasten rintaa ja kasvoja.
Savu, tomu ja lumi peittävät tienoon verhoon sakeaan.
Joka pakkaspäivän auringossa saa hohteen luonnottoman.
Kuuluu voihkaisuja, heikkeneviä avunhuutoja.
Tulee uusi laivue ja pommit irtoavat.
Avuttomana, liikkumatta kohtaloonsa katsoen.
Makaa hiljaa paikallaan, vaikka kovin pelottaa.
Työntää naamansa mustaan kitkerään tantereeseen.
Tuntee kuoleman lähestyvän, kuin painajaisessa sitä odottaa.
Yrittää tiukemmin tarrautua maahan, painerenkaiden ristiaallokossa.
Kun toiset olkansa yli ylös vilkuillen, epätoivoisesti etsivät suojaa.
Alla on joku, päälle putoaa joku.
Velttona, verta valuvana, räjähdysten riepottelemana.
Sirpaleiden silpomana.
Taas tulee uusi laivue ja pudottaa pomminsa.
Kiviä puita ja miesten kappaleita, ympärille maahan sataa.
Vaipuu hiljaa vainajien viereen, vääntäytyy veristen vaatteiden väliin.
Mahdollisimman syvälle.
Ei tulevaisuutta, vain tämä hetki…
Bombardeo
Mirando al cielo, llega un escuadrón de bombarderos.
Bajando brillando bajo el sol.
Suelta sus bombas, alrededor de ciento cincuenta.
Brillando hermosamente, buscando su camino con gracia.
Cayendo primero lentamente, luego más rápido.
Finalmente desapareciendo de la vista.
Cuando la tierra comienza a temblar, saltar, balancearse.
El corazón se salta un par de latidos.
Las ondas de presión aplastantes retumban.
Arrasando todo a su paso.
A veces la tierra parece desaparecer debajo.
A veces saltando hacia arriba.
Golpeando contra el pecho y la cara.
Humo, polvo y nieve cubren la zona con un manto denso.
Que bajo el sol de un día helado brilla de manera antinatural.
Se escuchan gemidos, gritos de ayuda debilitándose.
Llega un nuevo escuadrón y las bombas caen.
Desamparado, inmóvil mirando su destino.
Yace en silencio, aunque teme mucho.
Hunde su rostro en la tierra negra y amarga.
Siente la muerte acercarse, como si la esperara en una pesadilla.
Intenta aferrarse más fuerte al suelo, en medio de la marejada de las ondas de presión.
Mientras otros miran hacia arriba desesperadamente buscando refugio.
Alguien debajo, alguien cae encima.
Inerte, sangrando, sacudido por las explosiones.
Desgarrado por las esquirlas.
Otro escuadrón llega y suelta sus bombas.
Piedras, árboles y pedazos de hombres llueven alrededor.
Se desploma junto a los muertos, se retuerce entre ropas ensangrentadas.
Lo más profundo posible.
No hay futuro, solo este momento...