Narrin Nuevo
Siinä pienen kaupungin torilla,
Raatihuoneen ja tuomiokirkon välillä.
Miestä odottaa rovio,
Jos ei tunnusta erehtyneensä,
Jos ei luovu harhaopistaan,
Eikä alistu kirkon alle.
Ripustetaan orteen riippumaan,
Hehkuvilla hohtimilla, nahkaansa korvennetaan,
Vasen kätensä silvotaan, mies huutaa:
En tunnusta! en luovu! en alistu!
Pyöveli on neuvoton;
Mies tarjoaa toisenkin käden
“mikä antaa miehelle voimaa?”
Kysyy hän itseltään
En tunnusta! en luovu! en alistu!
Astuu esiin hovinarri, antaa neuvon:
“tukkikaa hänen suu!
Joka vaikenee, hän suostuu!”
Ja narria kuunneltiin.
Mutta kun kansa ei enää kuulekaan miehen huutavan, alkaa se itse huutaa. torilta, kaduilta, katoilta ja ikkunoista kuuluu yksi ainoa iso huuto yli koko kaupungin:
Älä tunnusta! älä luovu! älä alistu!
Narrin Nuevo
En la plaza de un pequeño pueblo,
Entre el ayuntamiento y la catedral.
Un hombre espera la hoguera,
Si no confiesa su error,
Si no abandona sus creencias erróneas,
Y no se somete a la iglesia.
Es colgado en la horca,
Con brasas ardientes, su piel se quema,
Su mano izquierda es mutilada, el hombre grita:
¡No confieso! ¡No abandono! ¡No me someto!
El verdugo está perplejo;
El hombre ofrece su otra mano
'¿Qué le da fuerza al hombre?'
Pregunta para sí mismo.
¡No confieso! ¡No abandono! ¡No me someto!
Aparece el bufón de la corte, da un consejo:
'¡tapen su boca!
Quien calla, acepta!'
Y escucharon al bufón.
Pero cuando la gente ya no escucha al hombre gritar, comienzan a gritar ellos mismos. Desde la plaza, las calles, los techos y las ventanas se escucha un solo grito enorme sobre toda la ciudad:
¡No confieses! ¡No abandones! ¡No te sometas!