Aamen Rukoukseen
1. Ja niin se tuska kasvoi maasta, isien kylvämästä
talven talven selkään käy
Ei tiennyt minne matka johti, haaveet kauemmaksi
Kylmissään jatka kulkuaan
Tuskissaan käy hän aamuun uuteen
Kun aina jotain kadottaa
Ei missään, eikä mihinkään
On se viimeinen sana ja se aamen rukoukseen
Tahtoisi muistaa hän vielä hetken viimeisen (Aamen rukoukseen)
Kun katkeruudeltaan mies ei koskaan unta saa
2. Yö päivää kirkkaampana loistaa, varjot haalenee
sen sisinpään yksin katoaa
Uskoi aamulla uneensa sen tieto tyhjyydestä
Tyhjyyteen matka miehen vie
Tahtoo unohtaa, sen kuinka koskee
Tahtoo unohtaa, kun jotain kadottaa
Aamen Rukoukseen
1. Y así el dolor creció desde la tierra sembrada por los ancestros
el invierno se acerca
No sabía hacia dónde llevaba el camino, los sueños más lejos
Continúa su camino sintiéndose frío
En su dolor va hacia un nuevo amanecer
Siempre perdiendo algo
En ninguna parte, y en nada
Es la última palabra y el aamen en la oración
Quisiera recordar por un momento final (Aamen en la oración)
Cuando el hombre, amargado, nunca puede conciliar el sueño
2. La noche brilla más que el día, las sombras se desvanecen
En lo más profundo desaparece solo
Cree por la mañana en su sueño, en el conocimiento del vacío
El vacío lleva al hombre en su viaje
Quiere olvidar cómo duele
Quiere olvidar cuando pierde algo