395px

El Hedor de la Santidad Perdida

Vitsaus

Muisto Pyhyyden Löyhkästä

Vainoista jo vaienneista, joita aika ei armahda
Muisto säilyy sisimmässä suomatta vihan vaipua
Kirkonmiesten kirjoituksin laki väkisin laadittu
Ikivihan, inhon lietsoo synninmustassa mielessä

Toivomatta tänne tuotu harhaoppi heikkoudesta
Valhe vastaan vaistojamme tuskin kuuluisi kotiimme
Papin, piispan pohjolaankin levittämä ristin löyhkä
Silti säilyy sieraimissa murhamieltäni ruokkien

Vakan alta vapautunut viha vainotun ihmisen
Synnin siemenestä synnyn saanut sielu synkän ajan
Koston janon kasvaessa kiron taivaaseen kohottaa
Kirouksensa kaiku kuuluu ylpeytemme raivon yössä

Taakse jäänen synnin taakan kiellämme koskaan kadonneen
Uskonnossa unohdettu yhä harteillamme hiertää
Taakaksi sen tunnustamme, raksaaksi sielun raahata
Vaan emme tähden tekojemme, pikemminkin petoksesi

Kuule, kristus, kiroukseni, kertomaani kuolemasta
Osaksesi omistettu ikeeni olkoon ikuinen
Pyhä piikki lihassani, rakastamani riistäjä
Puolestani piinaa et saa, toimestanipa tuhoudut

Sielustani viedyn silmän takaisin tulen ottamaan
Ruumistani lyödyt luuni kyljestäsi katkaisemaan
Suustani haljenneen hampaan lihastasi lunastamaan
Raiskaamasi ruumiin tuskan tuhatkertaisena tuottamaan

Anteeksi en koskaan anna aikaa, jonka jo anastit
Valta, jolla vielä johdat osaltani on ohitse
Kuule, kristus, kiroukseni! Kuule, kristus ja kavahda!

El Hedor de la Santidad Perdida

De los perseguidos ya silenciados, a los que el tiempo no perdona
El recuerdo permanece en lo más profundo sin permitir que la ira se desvanezca
La ley impuesta por los escribas de la iglesia con violencia
El odio eterno, la aversión incita en la mente ennegrecida por el pecado

Traído aquí sin desearlo, la herejía de la debilidad
La mentira contra nuestros instintos apenas resonaría en nuestro hogar
El hedor de la cruz esparcido incluso en el norte por el cura, el obispo
Aún así persiste en las fosas nasales alimentando mi sed de sangre

La ira liberada desde lo más profundo solo de un ser perseguido
Del germen del pecado nace el alma en la era oscura
Con la sed de venganza creciendo, maldice al cielo
El eco de su maldición resuena en la noche de nuestra furia

Negamos haber perdido la carga del pecado dejada atrás
Aún pesa olvidada en nuestra religión sobre nuestros hombros
La reconocemos como una carga, como una viga para arrastrar el alma
Pero no por tus acciones, más bien por tu engaño

Escucha, Cristo, mi maldición, mi relato de muerte
Que mi yugo te sea dedicado eternamente
La santa espina en mi carne, amado opresor
No tendrás tormento en mi nombre, perecerás por tus actos

Recuperaré mi ojo arrebatado de mi alma
Cortaré mis huesos golpeados de tu costado
Redimiré mi diente partido de tu carne
Causaré mil veces el dolor del cuerpo que violaste

Nunca perdonaré el tiempo que ya has tomado
El poder que aún ejerces sobre mí ha terminado
¡Escucha, Cristo, mi maldición! ¡Escucha, Cristo, y teme!

Escrita por: