Äitimaa
(olen yksin...olen yksin...)
maailma hakkaa lapsiaan
ei anna öisin nukkua
vaan täyttää yöt tuskalla
eikä aamu kivulta pelasta
pieni pääni hajoaa paineesta
musta sydän täyttyy tuhkasta
muistan päivän kun aurinko lämmitti
kun sade saapui ja rakasti
ei enää...ei enää...
ei enää...ei enää...
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
maailma murjoo pienokaisiaan
ei hän anna vaihtoehtoja
ennen hän jokaista rakasti
kunnes hän lapsensa unohti
olen kohdannut kuka näkee sen
kuka ajattelee miten ajattelen
maailma mustuu ja pimenee
kunnes viimein rakastuu pahuuteen
(...pahuuteen...)
ei enää...ei enää...
ei enää...ei enää...
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
(...olen yksin...olen yksin...olen yksin ja hukun pimeään...)
Tierra Madre
(estoy solo... estoy solo...)
el mundo golpea a sus hijos
no deja dormir por las noches
solo llena las noches de dolor
y la mañana no salva del dolor
mi pequeña cabeza se rompe por la presión
mi corazón negro se llena de cenizas
recuerdo el día en que el sol calentaba
cuando la lluvia llegaba y amaba
ya no más... ya no más...
ya no más... ya no más...
estoy solo y me ahogo en la oscuridad
el sol frío ya no calienta más
estoy solo y me ahogo en la oscuridad
el sol frío ya no calienta más
el mundo golpea a los pequeños
no da opciones
antes amaba a todos
hasta que olvidó a su hijo
he encontrado a quien ve eso
quien piensa como pienso
el mundo se oscurece y se apaga
hasta que finalmente se enamora de la maldad
(...de la maldad...)
ya no más... ya no más...
ya no más... ya no más...
estoy solo y me ahogo en la oscuridad
el sol frío ya no calienta más
estoy solo y me ahogo en la oscuridad
el sol frío ya no calienta más
(...estoy solo... estoy solo... estoy solo y me ahogo en la oscuridad...)