Nousevan Auringon Valoon
Taas muistelen kuinka sinut vein
Tuohon autioon kalliosaareen
Ja kysyin minne ovat lokit sieltä kadonneet
Vaan en huomannut, et siinä ollutkaan
Huomaan kadulla mua tuijotetaan
Kai ne puhuu että varjojani pelkään
Kai puhun paljon yksin, vaikka toiset kuulee
Vaan ei se liikuta mua enää hiukkaakaan
Tiedän että kaipaat vielä sinäkin
Vaikka luottanut et sydämeni paloon
En enää pimeää mä pelkää, mutta kuitenkin
Heti aamulla mä lähden kulkemaan
Nousevan auringon valoon
Taas muistelen kuinka sinut näin
Torin kahvilassa viimeisen kerran
Mua ihmetelkööt vaikka valuu kyyneleet
Nyt on viimein tullut aika unohtaa
Vaan tämän yön mä vielä valvon
Ja heitän kaiken pois sua muistuttavan
Mun pakko on niin, vaikka vieläkin sua palvon
Muuten aamun en näe nousevan
Hacia la luz del sol naciente
Otra vez recuerdo cómo te llevé
A esa desierta isla rocosa
Y pregunté dónde están las gaviotas desaparecidas de allí
Pero no me di cuenta de que no estaban allí
Veo que en la calle me miran fijamente
Quizás hablan de que temo mis sombras
Quizás hablo mucho solo, aunque otros escuchan
Pero ya no me importa en lo más mínimo
Sé que también sigues extrañando
Aunque no confiaste en el fuego de mi corazón
Ya no temo la oscuridad, pero aún así
Al amanecer partiré
Hacia la luz del sol naciente
Otra vez recuerdo cómo te vi
Por última vez en la cafetería de la plaza
Que se asombren de mí aunque las lágrimas caigan
Ha llegado finalmente el momento de olvidar
Pero esta noche aún velaré
Y desharé todo lo que me recuerde a ti
Es necesario, aunque aún te adore
De lo contrario, no veré amanecer