Ja mulle nauraa variksetkin
Tyhjässä huoneessa olisin ainoa
Pitkässä juoksussa väsyisin ennen puolta matkaa
Synkässä metsässä en osaisi yöpyä
Menisin suunniltaan enkä tahtoisi yötä jatkaa
refrain:
Nyt on ihmiskunnan yksinäisin jätkä liikkeellä
Horjun koillisesta kaakkoon ryydyn päivä päivältä
Kaipaan naista niinkuin hukkuva on hapen perässä
Asemahallissa puhuisin ruotsia
Ääntäisin heikosti
Enkä vastauksia saisi
Tiukassa hihnassa nykisin raivona
Haukkuisin vieraita
Ja se vieraat karkottaisi
Auringonpaahteessa tuntisin huimausta
Huutaisin armoa
Mutta aurinko ois saita
Puhelinlangoilla sanoisin huomenta
Tirskuisin bussissa
Mul ois myrkynvihree paita
refrain
refrain2:
Nyt on ihmiskunnan yksinäisin jätkä liikkeellä
Itken silmät päästä, vyöry kyynel seuraa kyyneltä
Olen kanveesissa, tipuin kolmannessa erässä
Ja mulle nauraa variksetkin
Mulle nauraa variksetkin (7x)
Nyt on ihmiskunnan yksinäisin jätkä liikkeellä
Horjun koillisesta kaakkoon ryydyn päivä päivältä
refrain2
Nyt on haavat niinkuin koski, sielu lyijyn väristä
Sydän mustelmilla, risti kantajansa selässä
Kaipaan naista niinkuin hukkuva on hapen perässä
Hasta los cuervos se ríen de mí
En una habitación vacía sería el único
En una larga carrera me cansaría antes de la mitad del camino
En un bosque oscuro no sabría cómo pasar la noche
Me volvería loco y no querría seguir la noche
Estribillo:
Ahora el solitario hombre de la humanidad está en movimiento
Tropiezo de noreste a sureste, agotándome día a día
Echo de menos a una mujer como un ahogado busca oxígeno
En la estación hablaría sueco
Pronunciaría débilmente
Y no recibiría respuestas
En una correa apretada me sacudiría de rabia
Ladraría a los extraños
Y eso ahuyentaría a los extraños
Bajo el sol ardiente sentiría mareos
Gritaría por piedad
Pero el sol sería tacaño
Por teléfono diría buenos días
Me reiría en el autobús
Tendría una camiseta verde venenoso
Estribillo
Estribillo 2:
Ahora el solitario hombre de la humanidad está en movimiento
Lloro sin parar, una avalancha de lágrimas tras otra
Estoy en la lona, caí en el tercer asalto
Y hasta los cuervos se ríen de mí
Hasta los cuervos se ríen de mí (7x)
Ahora el solitario hombre de la humanidad está en movimiento
Tropiezo de noreste a sureste, agotándome día a día
Estribillo 2
Ahora las heridas son como cataratas, el alma del color del plomo
El corazón lleno de moratones, la cruz en la espalda de su portador
Echo de menos a una mujer como un ahogado busca oxígeno