Kaikuja Tuhoajan Temppelistä

Pyhäkön juureen kohoavat pylväät
Saliin suureen, loistossaan ylväät
Liekit nuolevat marmorin pintaa
Tahto höyrynä taivaisiin virtaa

Kammiossa saarnaa suitsukkeineen
Tuhon pappi kalloineen ja luineen
Ihmisyyden vaikerrus vaimennettu on
Lihassaan kaiverrus, totuus ehdoton

Kuin tuonen varis laulaa yölle
Kunnian korottaa pahuuden työlle
Siskot, veljet saattaa yhteen
Vain korjatakseen ruumislyhteen

Luonnon voimaa mestarilleen
Turmion vanhalle tuokoon
Turhuuden pakottaen polvilleen
Kansat laulaa hän suohon

Tuon kutsuhuudon kun kerran kuulet
Ilolla annat veresi ja luulet
Hänen tulessa tyhjäksi elämäsi tekevän
Vaan rinnaltansa nouset tavoin oppineen, näkevän

Niin syöksin syvyyteen myös itseni päistikkaa
Yön kauheaan tyhjyyteen, syliinsä tulen ja jään
Lopun työtä koskaan ei tekemättömäksi saa
Vaan kuollut sielu ei parannusta kaipaa