Nuustielle

Syksy saapui jälleen ja kutina mieleen
päätti hän taasen lähteä tielleen.
Reppuun laittoi vain ne rakkahat kamppeet
muistoja mieleen tuli, silmiin veet.

Syksyllä aina sydämessä tunsi sen
kutinan niin velvoittavan, vahvankin.

Kissaa naapuri odottaa jo taisi
luonaan talvet aina asustaa.
Mukaan kaveria ottaa hän ei voisi
matkalla paikkaa ei sille ois.

Huoneet kaikki kaksi katseli vielä,
jotta ne muistaisi myös siellä.
Kuistilla haisteli kirpeää ilmaa
mietti, milloin sitä jälleen tuntea saa.

Syksyllä aina.

Kaupungissa jo armas odottaisi
luonaan talvet aina asustaa.
Onnellisna he oleilevat siellä
talossansa Nuustiellä.