Tuonelan Koivut

Los abedules de Tuonela

Tuonelan Koivut

Me hundo en el vacío de este caminoHukun tämän tien tyhjyyteen
en medio de altos edificioskeskelle korkeiden talojen
que se elevan hacia el cielojotka kohoavat taivaisiin
como hogares de las imágenes de Dioskoteina Jumalan kuvien

que bebieron de la fuente de la juventudjotka joivat nuoruuden lähteestä
que construyeron la moradajotka rakensivat onnelan
pero no encontraron a nadie allímut eivät löytäneet ihmistä sieltä
encontraron una larga y dolorosa muertelöysivät pitkän, piinallisen kuoleman

Una lágrima rueda, otra rueda, ruedaVierii kyynel, vierii toinen, vierii
desde los ojos el agua sigue fluyendosilmistä vesi veden jälkeen
de los pechos a las faldas, de las faldasrinnoilta helmoille, helmoilta
se convierte en río y del río al lagojoeksi ja joesta järveen
un lago profundo como la más profunda tristezajärvi syvä kuin synkin suru on
negro como la noche oscura del cielomusta kuin yötaivas pimeä
Los abedules de Tuonela, sin hojasTuonelan koivut, lehdettömät
susurran nuestros nombreskuiskivat meidän kahden nimeä

Recorro un paisaje desconocidoTuntematonta maisemaa kuljen
viajo con la esperanzateen matkaa toivoen
cansado me quedo a descansarväsyneenä jään lepäämään
a la sombra de los abedules de Tuonelakatveeseen Tuonelan koivujen

Dirías algo, harías algoSanoisit jotain, tekisit jotain
para que pueda despertarjotta herätä saisin
para que de los caminos de Tuonela, de sus camposjotta Tuonen teiltä, sen vainioilta
pueda recuperar mi vidasaisin elämäni takaisin