Taakka

Kehdossaan hedelmä haureuden
On emonsa vierellä valittaen
Kuin ruusu kuihtuva lakastuen
Taipuen painosta katumuksen

Sai elonsa evääksi tahritun maineen
Ja seurakseen kurjuuden
Syntynyt maailman pilkattavaksi,
Piiaksi vauraiden

Synnistä siitetty kirottu lapsi
Vain äpärän merkin taakakseen saa
Ei suvusta poloisen pelastajaksi
Ei nimeään kantaa saa!

Kehtoa hiljalleen keinuttaen
Nukuttaa syyttömän imeväisen
Kurjuuden keskellä piehtaroiden
Kuuntelee tuhinaa pienokaisen

Synnistä siitetty kirottu lapsi
Vain äpärän merkin taakakseen saa
Ei emosta poloisen pelastajaksi,
Sen aavistaa

Lapsensa kehdosta pois nostaen
Kauneimpaan huopaansa kapaloiden
Itkien rannalle laahustaen
Lammelle luovuttaa jälkeläisen

Vain tyhjänä keinuva punainen kehto,
Pienestä lapsesta muistuttaa
Lie unohdus ainoa elonsa ehto,
Kun vastuuta muut ei jaa!