visualizaciones de letras 226

Alkusoitto Ja Esipuhe

Sielun Veljet

Hyvää iltaa rakkaat ystävät, arvoisa yleisö, hyvät ihmiset.

Meillä on suuri ilo ja kunnia olla teillä.. teidän parissanne tänä iltana ja päästä pitkästä aikaa musisoimaan elävän yleisön eteen.. Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt vuosi, pari.

Ensi töikseni ajattelin tutustuttaa teidät näihin Gehenna-yhtyeen poikiin. Koska se tekee kommunikoinnin välillämme ehkä miellyttävämmiksi. Ja, ennen kaikkea, me kaikki toivomme yhtyeen puolesta että te viihdytte seurassamme tänä iltana eläytyen ja ennen kaikkea tanssien.

Kitarassa meillä on tänä iltana tangokitaran ehdoton mestari, itse maestro, kielenvenyttäjä vailla vertaa: Jyrki Heikko.

Bassoa pumputtelee minusta katsottuna oikealla, teistä katsottuna vasemmalla puolella Järviön Esa. Tuon isoksi viuluksikin kutsutun instrumentin, matalaäänisen instrumentin suuri ymmärtäjä.

Ja sitten meillä on täällä, tämän massiivisen rumpuarsenaalin takana maanviljelysteknikko Päiviö Niittu.

Itse henkilökohtaisesti olen Kullervo Kivi.

Ja sitten pitemmittä puheitta siirrymme ensimmäiseen kappaleeseen. Aloitamme Unto Monosen säveltämällä "Lapin tangolla."


Comentarios

Envía preguntas, explicaciones y curiosidades sobre la letra

0 / 500

Forma parte  de esta comunidad 

Haz preguntas sobre idiomas, interactúa con más fans de Sielun Veljet y explora más allá de las letras.

Conoce a Letras Academy

¿Enviar a la central de preguntas?

Tus preguntas podrán ser contestadas por profesores y alumnos de la plataforma.

Comprende mejor con esta clase:

0 / 500

Opciones de selección