Melankolia

Miten vihaankaan puhetta sanoja, vihaankaan kirjoittamista
Kävelen vain kehää tyhjässä talossani

Ajatukset pelkkiä houreita, toiveet kuin aamuinen seitti
Koko elämän aika tuhkaa ja sumua

Rakkaudesta ruikuttajat, halusta ulvojat
Kiertää kaupungin sydäntä vaanien verta

Omiin synkkiin linnoihinsa, vallitusten taa
Pelokkaammat piilee hautomaan paalujaan

Maailmako painajainen josta ei voi herätä
Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä

(Chorus)
Aika kulkee, kellot laukkaa
monta raukkaa, hautahaukkaa
Ennen iltaa, siis kulje siltaa
mut varo murhamiesten kiltaa
Varo liittymästä heihin
jotka usko eivät enää mihinkään

Tahto tuhoutua, lienee eräs sielun toimilanka
Toinen vallan halu pyörii piirin tunnetun

Taistelu on kahden sanan välin mittainen
Kyllä vaiko ei kas siinä pulma

Maailmako painajainen josta ei voi herätä
Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä